Sisältää spoilereita ekasta kirjasta (Nälkäpeli) ja tokan alusta (Vihan Liekit). Tokan lopun ja kolmannen kirjan (Matkijanärhi) tapahtumii ei oo otettu tähän.
Nälkäpeli, ja kirjoissa esiintyneet hahmot kuuluvat kuuluu Suzanne Collinssille.
Alice, Rose ja muut kirjoissa esiintymättömät hahmot kuuluvat minulle.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kun herään, Capitol näkyy jo junan ikkunasta. Suuni loksahtaa auki. Edes meidän talomme, joka sijaitsee Voittajien Kylässä, ei ole edes lähellä Capitolin halvimpiakaan asuntoja. Puen eilisen mekkoni, ja menen aamiaiselle. Muut ovat jo syömässä. Daren vilkuilee välillä ikkunasta ulos, ja murjottaa. Äiti mulkaisee häntä melko pahasti. ”Olemme perillä puolen tunnin päästä”, Effie sanoo yhtä pirteästi kuin aina. Hotkin murojani liian nopeasti, ja meinaan tukehtua. Juna alkaa hidastaa vauhtiaan. Effie ponkaisee ylös ja johdattaa meidät ovelle, kun juna pysähtyy.

Makaan pöydällä ohuessa kaavussa, kun Capitolilainen valmisteluryhmäni kiskaisee taas yhden vahaliuskan säärestäni. Se sattuu älyttömästi, mutta en valita vaan puren huultani. Tsiiiip! Viimeinen. Nousen seisomaan, ja valmisteluryhmäni lähtee pois. Istun takaisin pöydälle, ja ovi avautuu.  Stailaajani tulee sisään. Tunnistan hänet heti. ”Cinna!” huudahdan ja pomppaan pöydältä. Mies hymyilee minulle ja sanoo: ”Taidat olla tyytyväinen stailaajavalintaasi?” ”Todellakin!” vastaan ja jatkan: ”On osin sinun ansiotasi, että äiti ja isä selvisivät Nälkäpelistä.” ”Tribuuttien paraatilla ja haastattelulla on iso merkitys”, Cinna sanoo ja nyökkää.
Hän johdattaa minut oleskelutilaan, jossa syömme lounasta. Suosikkiruoakseni on noussut grillattu kana riisipedillä. Onneksi sitäkin on tarjolla. Kun olen aivan täynnä, kysyn: ”Millaiseen asuun pukeudun tänään?” ”Et ainakaan kaivostyöläisen haalariin”, Cinna vastaa ja virnistää. ”Äitisi kysyi sitä aikanaan. Palaamme liekkiteemaan. Millä ilmeellä menit muuten tribuuttijunan kyytiin?” Kysymys on mielestäni kummallinen. ”Näyttämättä minkäänlaista tunnetta. Kuinka niin?” ”Sitten teemme sinusta nytkin kovan näköisen. Herkän pikkutytön imago ei olisi välttämättä sopinut kun yleisö on jo nähnyt kun menit junaan”, Nyökkään. Olen katsonut Nälkäpelejä niin kauan, että tiedän roolien tärkeyden. ”Noniin, katsotaanpa sitten…” Cinna tuo minulle mustan mekon, ja auttaa sen päälleni. Mekko on pitkä, se peittää varpaanikin kokonaan. Siinä on hulmuavat hihat ja helma, ja hartioiden kohdalla on isot aukot. ”Ihana!” henkäisen. ”Hihat ja helma sytytetään tuleen.” Cinna kertoo. Valmisteluryhmäni tulee takaisin. He meikkaavat minut ja laittavat hiukseni. Heidän käsittelynsä jälkeen katsahdan peiliin. Jalassa minulla on mustat nilkkurit, joissa on matala korko. Hiukseni ovat korkealla nutturalla, ja hiuslenkissä on iso metallinen liekki. Pitkät otsahiukseni kehystävät kasvoni sivuilta. Minulla on melko runsaasti tummaa meikkiä, joka saa kasvoni näyttämään vahvoilta. ”Pidätkö tuloksesta?” ”Pidän”, sanon muitta mutkitta.

Vaunuilla näen Darenin. Hänellä on musta hulmuava puku, joka Cinnan mukaan sytytetään myös palamaan keinoliekillä. ”Noniin, lähtee!” Portia, Darenin stailaaja, sanoo ja sytyttää asumme tuleen. liekki ei tunnu miltään. Nousemme vaunuihin, ja ykkösen vaunut lähtevät liikkeelle. Vyöhyke 12 on luonnollisesti viimeisenä. Viimein meidänkin vaunumme nytkähtää liikkeelle. Saavumme City Circlelle, joka on täynnä väkeä. Väki riehaantuu nähdessään meidät. Presidentti tervehtii meitä parvekkeeltaan, ja kierrämme City Circlen uudestaan. Kamerat kuvaavat meitä kaikkia tarkasti. Varon näyttämästä minkäänlaista tunnetta.

Saavumme koulutuskeskukseen. ”Kaikki hurrasivat teille!” Portia sanoo innostuneena. ”Liekehtivä tyttö on palannut”, Cinna sanoo tyytyväisenä. Lähden hissille Darenin kanssa. Me asumme kerroksessa 12 vyöhykkeen mukaan. Oloni on melko toiveikas. Saatan todellakin saada sponsoreita. ”Miksi näytät noin onnelliselta?” Daren murahtaa. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun kuulen hänen puhuvan. ”Koska he pitivät meistä.” ”He tekevät kuolemastamme viihdettä! Etkö ole vihainen!?” ”Haluan saada sponsoreita!” kivahdan. ”Sitä paitsi on muitakin tunteita kun viha!” Hissi pysähtyy, ja marssin ulos ennen kuin ovet ovat edes kokonaan auenneet. Menen huoneeseeni ja kiskon asun päältäni. Heitän sen sängylleni ja menen suihkuun.
Illallisella en vilkaisekaan Darenia. Nyt ymmärrän, miksi äiti inhoaa häntä niin paljon, hän vihaa kaikkea. Ruokaa tarjoilevat kaksi valkoasuista naista. Seuraan toista hetken katseellani ja huomaan nielemistyylistä, että he ovat avoxeja. Äiti on kertonut tuosta julmasta rangaistuksesta, jossa kieli leikataan poikki niin, ettei voi enää koskaan puhua. Nielaisen, ja ojennan käteni kohti viinilasia, jonka vaalea avox juuri täytti. ”Äläs luulekaan!” äiti kivahtaa ja kiskaisee lasin ulottuviltani. ”Olet vasta 12, viini ei sovi sinulle.” Tuhahdan, ja mulkaisen äitiä. ”Et jää mistään paitsi”, Cinna lohduttaa. ”Ei viini edes ole erityisen hyvää.” ”Se on kamalaa”, äiti tokaisee ja juo vettään.